maanantai 8. syyskuuta 2014

Omahoitoon tarjotaan omaa lääkettä


73 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)

23 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1991: Leningradin kaupunki nimettiin jälleen Pietariksi.

Professori vertaa lääketeollisuutta ...


Isäni on kehitysvammainen Uusinta
Pienestä pitäen Ulrika on ymmärtänyt, että hänen perheessään on jotakin erilaista. Ulrikan isä on kehitysvammainen ja nuori tyttö joutui varhain vastuunkantajaksi. (U)


Nettipajan kuva huuhkajan taistelusta nukahtamista vastaan palautti mieleen kuvan omasta torkahtamisesta kahvipöydässä. Kaikki olivat häipyneet ja viimeinen otti kuvan tilanteesta. Samaistun Ulrikan kohtaloon "kehitysvammaisen isän" tyttärenä.


Vieraalla paikkakunnalla 8 vuotta ei juuri avannut, mistä olin lähtöisin. Erilaisuudeksi
riitti ulkokuntalaisuus. Rehtorille ei selvinnyt, miksi puolustauduin ennen tunnin alkua. Korvasta kiinni ja tappelija talutetaan kansliaan.

Palattuani syntymäkuntaani takaisin 5 -kymppisenä siitä alkoi poliittinen kärhämä, jota sanotaan tänä päivänä sotesopaksi. Syntyperäkin vetäistiin esiin, olihan setäni haettu kotoa vankilaan torpparin poikana. Viisi nuorta torpparia mestattiin, kun eivät voineet luopua syntyperästään. 


Sotasurma -projektilla koetettiin valkoisten ja punaisten eriarvoisuutta liennyttää, mutta valkoiset ovat voittajia omasta mielestään. Se ei ole minun asia sovittaa enempää kuin kehitysvammaisen isän puutteita tyttärelleen. 

Historiassa on ollut ihmisten ajatukset lähellä vajaaälyisten ajatuksia itseään nostaessa ja toisia painaessa. Tämä uusi ajattelutapa jättää hoitamatta heikommassa asemassa olevat, on hyvinvoivien ihmisten päähänpinttymä.


Tämän päivän ymmärryksen raja on 2100€ ja älykkyysosamäärä 70 kieppeillä syntymästä lähtien. Kun kapustalla on saanut, siitä pitää kiinni kynsin hampain kukkaronvartijana.


Omaishoitoaika ei muuksi muutu. Yllättävältä taholta järjestyi rahat 10 vuodeksi olla tekemättä työtä. Sen Ahtisaari vahvisti allekirjoituksellaan. Ikä 61/64 vuotta on ehdoton. Yrittäjyys, maatalousyrittäjyys, perhehoito ja omaishoito eivät kartutta työhistoriaa. Sitä on saatu, mitä on tilattu. Nuorisotyöttömyys, talouspakotteet Venäjälle ja Ukrainasta alkanut sota rajanaapureiden välillä.

Tunnetila kaiken jälkeen on tyttömäinen olo. Sen tuotti verkkokirjoitustaito YEATutkinnon kylkiäisenä opiskelemalla verkkoympäristössä, vaikka taloyhtiö ei ollut vielä budjetoinutkaan digivalmiuksien rakentamiseen. 

Haastateltavina kuunnelman ohjaaja Juhana von Bagh sekä äänisuunnittelija Hanna-Helena Kinnunen. Toimittajana Salla Matusiak. Tuntematon sotilas -kuunnelman on dramatisoinut ja käsikirjoittanut Jussi Moila ja rooleissa kuullaan nykypolven tunnettuja näyttelijöitä. Musiikki on Olavi Uusivirran ja Timo Kämäräisen.



Tuntematon sotilas - Osa 1/6: Tulikaste 

Tuntematon sotilas sijoitettuna tämän päivän sotaan herättää inhorealistisia tunteita. Sotilaspoikina he käyvät sotaansa viimeiseen asti viagran voimalla. Tämä ei vastaa isän kokemuksia tuntemattomasta sotilaasta.
Hän vaipui puhumattomaksi viimeisinä elinvuosinaan muistaen sodan kauhut ja sotajoulut. 

Viimeisen taantuneen hautasin eroottiseen hautausmaahan elävältä, kun esitti yöllä kysymyksen tultuaan torjutuksi.
- Mikä sinä luulet olevasi? Näitä sotahirmuja saavat mummotkin juosta karkuun rollaattorilla hoivakodeissa.
"Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että ymmärtää ymmärtämisen väärin ja tunkee liian liki. Nythän se asia on kukkapenkissä."

Vuosi 1918

Tuhannet muistelivat punavankien kohtaloa - Suomen ...
www.hs.fi/kulttuuri/a1367113411755 28.4.2013 - Lahti. Taitelija Kaisa Salmen Suomen sisällissotaa käsittelevä yhteisöllinen taideteos....


Lähetin isälleni kortin patsaasta, olihan hänellä 12 -vuotiaan omakohtaiset kokemukset vuodesta 1918. 5 -vuotias tyttäreni tervehti hellästi jokaisen vangin, kun kävimme patsaalla kauan sitten. Muistuttaisi kuninkaallista käyntiä ennen syntymääni tapahtuneisiin sotiin.

Kuvahaun tulos haulle Blood Swept Lands and Seas of Red. Catherine nähtiin viimeksi julkisuudessa 5. elokuuta, kun hän tutustui unikkoinstallaatioon Tower of Londonissa. Ensimmäistä maailmansotaa muisteleva näyttely koostuu 888246 keraamisesta unikosta, jotka on pystytetty Iso-Britannian riveissä menehtyneiden sotilaiden kunniaksi. Teoksen nimi on Blood Swept Lands and Seas of Red.

 Pääministeri kunnioitti punavankimuistomerkkiä seppeleellä Lahdessa (22.4.2018 15:05)


Kuvasatoa Fellmanin pellon performanssista | Yle Uutiset ...
Kuningaskunnassa jatketaan sukua, tasavallassa jatketaan ukkoutumisen tiellä. On laadittu sellaiset pelisäännöt, joiden seurauksia eletään todeksi talouspakotteilla.


Sain loppuikäisen lääkityksen keuhkoveritulpan estoon. Sen jatkohoito siirrettiin pääterveysasemalle. Sydämen muutokset liittyvät todennäköisesti huonossa tasapainossa olleeseen verenpainetautiin. Siihen määrätty lääkitys ja jatkohoito pääterveysasemalla. 


Lääkitys määrättiin kysymättä minulta verenpaineen hoitohistoriaa. Lääkitykset on kerran kokeiltu ja sivuvaikutusten takia lopetettu. Kerroin lääkärille lopettamisesta alkuvuodesta.
- Mittaa paineita. On löydettävä sopiva lääkitys. Nyt on löydettävä lääkäri, joka hoitaa verenpainetautia. Se ei tapahdu pääterveysasemalla hoitajan konsultoidessa lääkäriä, joka määrää vanhaa lääkettä kysymättä minulta mitään.



Lääkäriajanvarauksessa ollaan alkutekijöissä. Päivystysaikoja antoi pankkineiti tietyillä kriteereillä Onnelan tiellä. Annoin palautteen hänen virkavastuun noudattamisesta. Seuraavan kerran hänet nähdessäni pankin asiakaspalvelussa hän muisti käydyn keskustelun ja punastui korvia myöten.

En syytä asiakaspalvelun puhelinvastaajia, jotka suostuvat palkkansa edestä tarjoamaan ei oota vuodesta vuoteen. Siinä kyllä kovettuu punastuvinkin pankkineiti vastaamaan, mitä ja miten systeemi vaatii. Rakenteet jatkuvat päättäjien säätämällä tavalla, kun ei ole poliittista tahtoa hoitaa meidän yhteisiä asioita. Puolueen kannatusluvut menevät kaiken edelle valtataistelussa.


Yritys lopetetaan -kortin ostin Mäntsälän Torpparihulinoilta. Kuljetin sitä mukana kaikkialle, kun kouluttaja kyseli motivaatiotani osallistua projektikoulutuksiin.
- Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä? Vastaukseni on kortissa.
- Sitä juuri en ole vielä ole varannut vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä. 


Lääkityksellä yritetään hoitaa minut laitospotilaaksi.
Eilisen puhelinkierroksen jälkeen suutuin kuin Bergman mielisairaalassa. Nuppi sekaisin lääkkeistä, mutta muuten voi huonosti. Hän otti ja lähti tekemään omaa elämäntyötänsä. Saman tee minäkin tänään 9.9.2014 ja liputan omille menetyksille 11.9. terroriteon muistopäivänä.


Aamuhartaus 5.9.2014 kappalainen Ali Kulhia
Ali Kulhia, Kappalainen, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Akaa

Kirvestä voi käyttää yhtä lailla hyvään kuin pahaan. Niin sanan säilääkin.

Ihmiskunta on tuottanut nerokkaita apuvälineitä töittensä ja arkipäivänsä tueksi. Toiset varoittelevat, että tekniikka kääntyy ihmistä vastaan. Tarkemmin ajatellen melkein kaikkea voi käyttää hyvään ja pahaan. Mahdettiinkohan muinaisina aikoina arvostella kirveen keksijää siitä, kuinka vaarallinen tuollainen terävä esine onkaan?

Sillä voi tehdä pahaa toiselle ihmiselle, sillä voi vahingossa teloa itsensä, metsät katoavat, kun puita ryhdytään kaatamaan oikein urakalla. Olisiko maailma parempi paikka, jos kirveet hävitettäisiin? Eipä niillä ainakaan kaupunkien asfalttiviidakoissa ole juurikaan käyttöä. Tosin jo pelkillä paljailla käsillä pystyy niin hyvään kuin pahaan.

Kirveen tilalle on tullut muita välineitä puiden laajamittaiseen kaatoon ja toisten telomiseen. Historian varrelta löytyy lukuisia muita nerokkaita keksintöjä. Veneen keksiminen on ollut varmasti ihmisen elämää mullistava asia. Ja siihen vielä hieno lisävaruste, peräsin, on muuttanut matkantekoa aika lailla.
Itse olen silloin tällöin kirkkoveneen peräsimessä, kun kaksitoista muuta soutavat koko vartalonsa suuria lihaksia käyttäen. Minä katselen soutajien selkien taakse ulapalle ja vain kevyesti yhden käden voimaa käyttäen käännän peräsintä ja ohjaan pitkän veneen reimarien välistä turvallisesti ja sääntöjä noudattaen.

Veneillä ovat kulkeneet niin kirkossakävijät kuin varkaat. Niillä on kuljetettu ruokaa nälkäisille ja sairaita hoitoon kuin myös tehty hyökkäyksiä toisten kimppuun.
Tosin en ihan kaikista keksinnöistä keksi, voisiko niitä käyttää väärin. Koetin keksiä, mitä pahaa on kirurgien työtä helpottavilla tähystysleikkauksilla tehty. Enpä keksinyt kuin sairaanhoidon työllisyyden heikkenemisen, kun potilas pääsee sairaalasta kotiin paljon nopeammin kuin vanhanaikaisista avoleikkauksista.

Raamatussa Jeesus otti esille tämän ihmisten kyvyn hyvään ja pahaan. Hän osoitti sanansa vastustajilleen, heille, jotka eivät sietäneet alkujaan Johannes Kastajan parannukseen eli mielenmuutokseen kehottavaa saarnaa, eikä Jeesuksenkaan puheita eikä varsinkaan Hänen hyviä tekojaan.

Jeesus sanoi, että ” Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa”.
Tuosta saakin herätteen pohtia omaa tapaansa puhua. Minkäslainen ihminen minä olen, puhunko hyvää vai pahaa, vai peräti molempia? Samaan aiheeseen palataan Jeesuksen seuraajienkin kirjoituksissa. Jaakobin kirjeessä lukee: ”

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!”

Kirjoittajalla tuntuu olevan omakohtaista kipuilua kielensä hillitsemisestä. Niin varmasti sinulla ja minullakin. Tunnen ihmisiä, jotka osaavat olla vaiti kiusallisissakin tilanteissa, sellaisissa, missä moni äityisi vimmaan ja pyhään suuttumukseen.

Joku heistä voi olla aidosti vanhurskas ja sydämeltään viisas. Mutta monen silmistä leimuaa viha ja katkeruus, vaikka suu pysyy kiinni. Sydämessään hän saattaa tehdä vaikka mitä hirmutekoja, mutta pelokkuuttaan ei saa suutaan avattua.

Jaakobin kirjeessä todetaan viisaasti: ”Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan.”

Jeesus nostaa pahan puheen niin raskauttavaksi asiaksi, että niiden vuoksi tullaan tuomiopaivänä meitä arvostelemaan. Jos toivot saavasi vapauttavan tuomion kauniiden puheittesi ansiosta, seassa ei saa silloin olla lainkaan pahaa puhetta.
Mitä omatuntosi sanoo?

Tämänkin elämänalueen heikkouden vuoksi minä tarvitsen yhä uudelleen armonvakuutusta. Omatuntoni todistaa minun toimineen yhä uudelleen väärin Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Tänäkin päivänä jaksan elää itseni kanssa, sillä Tuomarini on itse maksanut minut vapauteen. Olen saanut tuhansien talenttien velat anteeksi. Kunpa Jumalan Henki vahvistaisi minua, jotta itse kykenisin antamaan anteeksi minua vastaan rikkoneille. Antaisi voimaa taistella pahaa vastaan omassa elämässäni, etten olisi taakaksi toisille. Aamen

Ei kommentteja: