tiistai 24. kesäkuuta 2014

Runsauden pula-aika

Taas julki synkkiä lukuja Hämeen alueen työttömyydestä ja avoimista työpaikoista

 Kuolinsiivousta tehdessäni eteen tulee kirjekuori lähettäjänä HUDDINGE KOMMUN. Lähettäjä nostaa pintaan ajan, jolloin Lahden työllisten asioita ryhdyttiin hoitamaan pätkätöiden suuntaan. 

Täystyöllisyydestä olin lähtenyt omaishoitajaksi. Huuhaa-ystävät saivat aihetta epäillä syitä, miksi työhuone sai vuokralaisen.
- Sehän joutui lataamoon, oli kollegoiden viesti.
- Etkö tiennyt, että äitisi lähti syöpään kuolemaan

Palvelukeskuksen vuokratyöhuoneen olin jättänyt, kun johtaja kuunteli oven takana miesasiakkaan aikana. Halusi tulla nähdyksi, kun avasin oven.
- Tässä oli hyvä tehdä työtä, hän ilmoitti iloisella naamalla nähdessään minut. Oli siirtänyt kahvion pöydän lähelle oveani. Täysjärkinen johtaja ei menettelisi niin. Minulle ei jäänyt muuta mahdollisuutta, kuin sanoa vuokrasopimus irti.


Vuokralaissuhde Käsityöläistalossa ei jättänyt minulle työaikaa riittävästi, että olisin  niin vähillä tunneilla selvinnyt maksuistani. Vieressä oli tyhjä huone ja ostin sen kaupungin johtajan ja lakimiehen toimiessa myyjinä. Talo tyhjeni uhkaavasti, pystyin maksamaan velkani ja työhuone oli ihan ikioma. 

Vastavalmistunut mieshieroja ei saanut riitävästi asiakkaita, joten hän sanoi vuokrasopimuksen irti. Omaishoito oli vasta alussa enkä ollut ajatellut jättäväni sitä kesken. Tyttären työt sairaanhoitajana olivat pätkiä. Hän lähti hierojakouluun, harjoittelujaksoksi kutsuin hänet Tuusniemelle. Oli tyytyväinen saadessaan tehdä oikeata työtä. Aloitti valmistuttuaan hierojaksi Käsityöläistalon työhuoneessa.

Pankki kyseli tyttäreltä työhuoneen myyntiä. Sitten nurkanvaltaajien oli otettava yhteyttä omistajaan. Neljä äkkilähtöä tein Lahteen sopiakseni työhuoneen uudesta paikasta. He olivat päättäneet ottaa sen minulta ilmaiseksi ja sen he joutuivat ilmoittamaan välimiesoikeudella uhaten, jos en suostuisi myymään. Puhelimessa tein päätöksen ja kauppa tehtiin Lahdessa etusormesta pätkäistyn lakimiehen kanssa puolueettomalla maaperällä pankissa.

Sain ihan hyvän korvauksen työhuoneesta, mutta tyttären oli muutettava vuokrahuoneeseen kallilla hinnalla jatkamaan työtänsä. Vuosia kului eikä sairaanhoitajalle ollut töitä. Kesälomalla Ruotsissa avautui silmät. Siellä oli koulutusta vastaavaa työtä ja työstä palkkaa elämiseen. Päätös sinne muuttamisesta ajattelutti minua, olihan isä vielä elossa enkä tiennyt, kuinka kauan minua vielä tarvittiin.
Tein kuitenkin päätöksen, että tyttäreltä jäänyt vuokrayksiö ja vuokratyöhuone siirtyivät minulle. Takaportti oli auki, kun isäni sai kohtauksen. Tehoelvytyksellä hänet saatiin kitumalla kuolemaan laitoksessa. 

Tein muuttoja Kirkonkammarista isän osakkeeseen. Kävin päivittäin vuodeosastolla katsomassa ja autoin syöttämisessä. Minusta tuli vaikea omainen viimeisen kerran omaishoitoaikana. Se oli kirjoitettu tähtiin, kun valta vaihtui 6.2.2000 isä voi lähteä kuin vanha kuningas. Eläköön uusi presidentti.

Jouluksi 1990 olin tullut ja pääsiäisenä 2000 olin takaisin Lahdessa. Osoitteen muutos sai vipinää yhteydenottoina yhdistyksiin sinne ja tänne. Sain tervetulotoivotuksia tietyiltä tahoilta. Mikä oli työtilanne Lahdessa? Hierojia oli yli 60 työttömänä, ei kannattaisi aloittaa työtä. Se tuli naputetuksi pitkillä kiiltävillä kynsillä kiiltävän pöydän pintaan.

Sitä en kuitenkaan uskonut, vaan jatkoin byrokratian esteiden selvittämistä. Tuote on tallella, työhuone valmiina, vanhat asiakkaat odottivat aloittamisilmoitusta. Päivä valkeni, kun työvoimatoimiston johtaja totesi.
- Tämähän on selvää pässinlihaa, ja löi leimansa aloittamispapereihin. Keskustelimme työhuoneen vaihtumisesta vuokrahuoneeseen. Ensiksi oli  ylitettvä kriittinen piste muuttuvien kustannusten kattamiseksi, Sitten tulisivat vuokrat, verot, eläkevakuutusmaksut ym menot. Tiedän tarkalleen kokemuksen perusteella, mitä on itsensä työllistäminen.

Katujätkä -projekti opetti kuntoutustuella haahuilevan koulutettun nuoren harjoittelusta. Kun Kelan tuki jatkui, harjoittelu ei enää kiinnostanut.
- Ei kiinnosta pätkääkään.
- Ei riitä resurssit.

Se piti oppia minun kantapään kautta. Tänään sama syndrooma vaivaa meidän nuoria työttömiä. Ei ole minun tehtävä arvioida työttömän sosiaalisia signaaleita, mikä on heidän motiivinsa tehdä työtä. Eduskunnan täysistunnosta poimin psykologisen signaalin, heikkoja signaaleja ei ole viime aikoina värähdellyt. Minihallitus miniajan valmistautuu maxitulokseen kevään vaaleissa.

Suurin este tulee lainsäädännöllisesti olla omaishoitaja, valvoa kuntien rahankäyttöä ja estää sukupolvenvaihdokset. IKÄLAKI 61/64 vuotta on ehdoton. "TYÖHISTORIAA ei ole kertynyt yrittäjälle, maatalousyrittäjälle, perhehoitajalle eikä omaishoitajalle."
Kun lusikalla on annettu ei kapustalla voi vaatia. Eikä lainlaatija osaa lukea psykologisia signaaleja meistä suurista ikäluokista ja sodan kokeneista vanhemmista, millä me olemme selvinneet tähän asti. 


Hyvällä itsetunnolla ja uskolla omaan työhönsä on vuoria siirtävä vaikutus. Ne kaikkein pikkusieluisimmat lähtevät meidän edunvalvojiksi eduskuntaan. En ole ollut kenenkään tiellä, mutta johtopäätöksiä osaan tehdä itsekin. Lue tarkkaan Verkkokirjoittajan talon  Lukulehti, Verkossa kirjoitettua, SUURIA SANOJA  pieniä askelia -julkaisu sisältää kaiken omaishoidosta, särkymisestä ja kukkaronvartijoista. 

Kaikki on valmiina sukupolvenvaihdokseen jatkaa elämistä yli sata vuotta suvulle  kuuluneessa lapsuuskodissa. Kunta toi sijottajat naapuriin luvaten heille etuisuuksia, joita alkuperäiset asukkaat heille maksaisivat. Tämä Tiekartta Länsirannalla on verrattavissa samaan sotatilaan, jota Israel käy palestiinalaisten kanssa maa-alueista Amerikan tuella. Yli 1000 km pitkä maaraja suojelee meitä Amerikalta ja naapurilta, jos emme halua ryhtyä sotimaan.  Natohenkselistä vedetään aina takaisin tai päästetään irti, jos on sodan vuoro.

Ei kommentteja: