tiistai 28. kesäkuuta 2011

Onnelliset

 
Vitas - Nikolai - Bird of Happines Live at Songs of My Mother 2003

Jo valkenee kaukainen ranta 
ja kolisest aurinko nousee
ja auteret kiirehtii pois, 
kosk Pohjolan palkeet käyvät
kosk mennyt on yö
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Toinen arkiaamu juhannuksen jälkeen. Muistan apteekkariystäväni Onnelliset juhannuksen muistot. Eilen oli hänen nimipäivänsä, sekö lie palauttanut viisaan naisen elämän ohjeet.
- Kiitoksia soitosta. Kuulemiin.
Siinä ei puhelimessa turhia lätisty, asia tuli kuitenkin hoidetuksi. Nälkään hän kuitenkin kuoli vieraassa ympäristössä. Meidän tapaamiset olivat hauskoja, puhuttiin kaikesta elämän ja kuoleman välillä. Aina hän on onnellinen ihminen minulle.

Tänään loppuu jännittäminen Saulin panttaamasta tiedosta. Asettuako vai eikö asettua? Hänelle valitsin  Bird of Happines Live at Songs -videon. Missä oletkin livenä, siellä on iloinen kansanliike takanasi. Nyt ei tarvitse pahvi-sauleja kuljetella mukana ja pystyttää halattavaksi. Meillä on ihan oikea runotyttö Saulin rinnalla. Viime aikoina on ollut uutishiljaisuus heidän ympärillään. Kiireisimmät ehtivät jo kertoa kaiken, mitä tästä parista irti saivat. En enää olisi tunnistanut väkijoukossa tuota kaunista naista, siksi google haki kuvan ihan tavallisesta pariskunnasta ennen kokopäiväistä edustustehtävää. En muista milloin he löysivät toisensa, mutta hyvä kun löysivät. 
Meidän 100 -vuotinen valtakunta jaettiin osiin. Yksi osakas halusi asua Mäntyniemessä, toinen Kesärannassa, kolmas Kultarannassa. Valkoinen talo on ilman isäntää, on vain käyntioikeus ohikulkumatkalla todeta. 
- Kuinka tässä näin kävi? Kävihän se, kun pantiin käymään.
Se on kunnallispolitiikkaa. Ikänsä paikallaan asuneet halusivat varmistaa, että heidän työlle on eläkkeellä käyttöä. Projektirahoitukset suunnattiin heidän hyväkseen kehitellä uutta tekemistä eläkkeellä ollessa. Toinen este palata synnyinseudulleen koulutettuna ammattiin.
- Kunnanjohtajan rouvalle on löydyttävä työtä kunnasta, jota herra kunnanjohtaja johtaa. Virat oli jäädytetty odottamaan uutta kunnanjohtajan hovia. Kaikki he saivat työtä ja jos ei ollut vielä johtajan paikkaa, se järjestettiin toimintakeskuksessa kävijöiden johtajana. 
Tämän päivän hallitusohjelmakeskustelussa sivuttiin kuntien autioitumista. Sijoittajat kunnan ottopoikina ovat kunnalle arvokkaammat aluevaltaajat kuin siellä toimeentulonsa hankkineiden jälkeläisten paluumuutto sukupolvenvaihtajina.

Lisään tähän viime vaalien kiitoskirjeen nettiosallistumisesta keskusteluun. Siinäkin oli kaksi mallia kiittää, lisään toisenkin, kun ehdin. 2003 en ollut vielä verkkokirjoitustaitoinen. Hallitusohjelmadebatti sopii akustiseen kulta-aikaan. Alun kuulin ja sovitan puhujat radioateljeen juhannukseen. Se teetättää vähän työtä kynällä, sitten vain näpyttelemään librettoa.

HALLITUKSEN AKUSTINEN KULTA-AIKA JUHANNUKSENA 2011
Eduskunnan kyselytunti kesäloman jälkeen 2012
(liikkuvan poliisin lakkauttaminen ja 8 v tytön surma puhuttavat)
Oliko talous syynä, ettei eduskunnan loma alkanut juhannuksesta 2013?
Odotan, mikä on syy ja seuraus juhannuksena 2014!
Odotus ei ollut odotuksenmukainen, on erilainen Juhannus tulossa.
Eduskunnan kyselytunti 22.5.2014 akustisena, 
muuten on liian vakava tilanne. 

Soini - Packalén - Ruohonen-Lerner - Sipilä
  • Minä avaan syömmeni selälleen 
  • ja annan auringon paistaa.
  • Minä tahdon kylpeä joka veen
  • ja joka marjan maistaa.
  • Minun mielessäni on juhannus 
  • ja juhla ja mittumaari
  • ja jos illoin itkenkin 
  • niin siellä on sateekaari.
Kiviniemi - Urpilainen - Henrikson - Katainen
  • Täst on kulta kulkenunna
  • täst on mennyt mielitietty
  • tästä armas astununna
  • valkia vaeltanunna.
  • Tässä astunut aholla
  • tuossa istunut kivellä
  • kivi on paljon kirkkahampi
  • paasi toistansa parempi
  • kangas kahta kaunihimpi
  • lehti viittä leppiämpi
  • korpi kuutta kukkahampi
  • koko metsä mieluisampi
  • tuon on kultani kulusta
  • armahani astunnasta.
Vapaavuori - Räsänen - Ruohonen-Lerner - Sipilä
  • Miten mieletön
  • voi olla ihmissydän - 
  • että silloinkin
  • kun olemme yhdessä
  • on ikävä sinua! 
Backman - Packalén - Henrikson - Huovinen
  • Minne mun matkani johtaakaan
  • kahta en unhoita milloinkaan
  • riippakoivun valkean
  • valkoruusupensahan
  • muistan aina synnyinsaaren rannalla.
  • Riipakoivun alla usein istuttiin
  • tyttöseni kanssa kuuta katseltiin
  • ja luotansa hän poistussain
  • sain hältä valkoruusun rintahan.

  • Minne mun matkani johtaakaan
  • kahta en unhoita milloinkaan
  • tyttöseni hymyä
  • eronhetkenkyyneltä
  • näitä kahta muistan aina lämmöllä.
  • Iloisena aina näin mä armahain
  • hymyhuulin ain mua riensi vastahan
  • vaan hyvästit kun jätettiin
  • se hänen simänsä sai kyyneliin.
Ruohonen-Lerner - Packaén - Urpilainen - Katainen Elsi
  • Oisi mulla vallan miekka
  • vallan valta, vallan valkea hevonen
  • ajaisin ma neitimaalle
  • naisin sieltä neittä kolme
  • yhen nuoren, yhen vanhan, kolmannen kasatun piian.
  • Kasatulla työt tekisin
  • vanhan neuvona pitäisin
  • itse nuorta naurattaisin.
Tiilikainen - Räsänen - Saarakkala - Anttila
  • Halausta lintuseni,
  • halausta kultaseni
  • halausta nyt, minun oma armahani.
  • Suuta, suuta lintuseni
  • suuta, suuta kultaseni
  • suuta, suuta nyt, minun oma armahani. 
    Lapintie - Korhonen Timo V. - Urpilainen - Saarakkala
    • Heilani on kuin helluntai
    • ja oraspellon kukka
    • Sillä on silmät kuin sametista
    • ja poski kuin nurmen nukka.
    • Sillä on käynti ketterä
    • kuin kotivirran juoksu
    • sillä on nauru hilpeä
    • kuin kesäheinän tuoksu.
    • Kirkolla ja kyläntiellä kelpaa sitä näyttää
    • Pertun päivän tienovilla 16 se täyttää.
    • Ei oo rahaa kummallakkaa
    • mutta on nuori mieli
    • joka korven komerossa on oma ovenpieli.
    • Älä sinä sitä sure jos köyhänä naida pitää
    • köyhänkin pelto se kuokkien kasvaa
    • ja köyhänkin jyvä itää.
       Nylander på svenska - Räsänen - Jääskeläinen Pietari - Katainen
      • Jazz-tyttö, jazz-tyttö jazaa sinä vaan
      • sen rytmin ain kaikkialla huomaa
      • jazz-tyttö, jazz-tyttö jazaa sinä vaan
      • sen rytmiin voi huolet unhoittaa.

      • Turha on surra jos ei oo sulla heilaa
      • pistä nokkas puuteriin ja otsatukkas peilaa
      • jazz-tyttö, jazz-tyttö jazaa sinä vaan
      • humpankin rytke vallattomaks saa.
      Haavisto (Ravi vaihtuu puhemieheksi) - Mattila Pirkko - Urpilainen - Hemmilä
      • Jos mun tuttuni tulisi
      • ennen-nähtyni näkyisi
      • sille kättä käppäjäisin
      • vaikk' ois käärme kämmenpäässä
      • sille suuta suikkajaisin
      • vaikk' ois suu suden veressä
      • vielä kaulahan kapuisin
      • vaikk' ois kalma kaulan päällä.
      Östman - Räsänen - Pekkarinen - Kumpula-Natri
      • Onpa tietty tietyssäni
      • Materikko mielessäni
      • Mies pieni, punainen poski
      • Valkia kiherätukka
      • Puolahattu, saapasjalka
      • Verkavästi, silkkihuivi
      • Voi, kun mie mokoman saisin
      • Joka päivä pään pesisi
      • Joka ilta saunan saisin
      • Ve'et, vastat laittelisin
      • Veet virrasta vetäisin
      • Vastat varvikkometsästä
      • Puut kokoisin korpiloista
      • Vaikka viien virstan päästä
      • Saisin sitten pienen poijan
      • Käsi ketreä vetäisi
      • Jalka lasta liekuttaisi.
      Oinonen - Vapaavuori - Urpilainen - Katainen
      • Tyttö nukkui aitassa
      • oli aitan ovi lukossa
      • Tuulia tuu.
      • Luokse ai'on tylleröisen
      • sinisilmä lylleröisen
      • Tuulia tuu.
      • (kertosäe)
        Kesäyöll' ol' lemmentaika
      • lupausten kulta-aika
      • varo, ettei sydäntäsi vie
      • tuo Tuulia, Tuulia tuu.

      • Tyttö kuiskaa oven takaa
      • ovessa ei ole hakaa
      • Tuulia tuu
      • Lukko aivan rempallansa
      • pihtipielet kallellansa
      • Tuulia tuu.
      • (kertosäe)

      • Istuin sängyn laidalla
      • oli tyttö mulla polvella
      • Tuulia tuu.
      • Kuulin käen kukahdukset
      • meille tuli nukahdukset
      • Tuulia tuu
      • (kertosäe)

      • Saapui sitten syksyn myrskyt
      • satehet ja rannan tyrskyt
      • Tuulia tuu
      • mutta meillä oli kesä
      • pienen pieni oma pesä
      • Tuulia tuu
      • (kertosäe)

      • Kätkyt sitten ostettihin
      • kapalotkin ommeltihin
      • Tuulia tuu
      • Tyttö sitten ristittihin
      • Tuuliaksi pistettihin
      • Tuulia tuu.
      • Kesäyöll' on lemmentaika
      • lupausten kulta-aika
      • Tuulia sun sydämesi vei
      • Tuo pikku Tuulia, tuulia tuu.
      Kerola - Rajamäki - Kaunisto? - Kyllönen
      • Sua vain yli kaiken mä rakastan
      • Sinä taivaani päällä maan
      • "Minä maiset murheeni unohdan
      • sinisilmiis kun katsoa saan." kertosäe

      • Ylin riemuni oot mitä toivoisin
      • Sä kun istut mun rinnallain
      • Olet kaikkeni, aarteeni, kallehin
      • Olet onneni unelmain.

      • Oi sallithan että suutelen
      • Sinisilmiäs armahin
      • "Mä jos kauas sun luotasi joutunen
      • Kuvas seuraa mun matkallain." kertosäe
      Ben - Räsänen - Urpilainen - Katainen
      • Joku rakastaa koko maailmaa
      • kuin riepumattoa kirjavaa
      • Taas toisen rakkaus on valinnan tulos
      • Yks' sisään ja muut kaikki ulos.

      • Joku rakastaa silmää, kätöstä somaa
      • Joku himoansa omaa
      • Joku rakastaa kaiken uhraten
      • Joku kaiken säkkinsä sulloen

      • Ja useampi lienee rakkaus
      • kai näistäkin vielä sekoitus.
      Paatero - Kalliorinne - Brax - Kyllönen
      • Minun pieni armaani!
      • Luulen, että tällä kohdalla
      • ovat lyhtypylväät sikin sokin
      • Luulen, että katukivet kaikki
      • ovat poissa säädetyltä paikaltaan.
      • Ja talotkin, katsohan.
      • On Herra vihassaan pannut kyljelleen.
      • Olen sinun kanssasi ensimmäistä kertaa kahden.
      • Minun pieni armaani.
      • Ja ajatusteni tietä kulkee usvainen mies
      • Joka näkyy kokonaan lävitse
      • kuin lasimestarin ikkuna
      • Näethän sinäkin sen miehen lävitse
      • kuinka tyhmä hän on
      • Näethän kuinka hän haluaisi sanoa sinulle
      • että hän tahtoisi kuolla tähtesi.
      • Minun pieni armaani.
      • Älä lyö hantä naurusi nyrkeillä puhki katukiviin.
      Korhonen - Räsänen - Henriksson - Katainen
      • Kova on kun kannikan korvesta koppaa
      • Hiki siinä souvissa paitahan toppaa.
      • "Hilivilu vei ja halitulihai
      • se on sellainen jätkällä lauantai." kertosäe
      •  
      • Ei jouda jätkälle solmio kaulaan
      • Vaan se on heitetty kotimökin naulaan. kertosäe

      • Sauna on jätkälle autuutta tuimaa
      • vastojen läiske jo heikkoja huimaa. kertosäe
      •  
      • Kuutamo kultansa hangelle heittää
      • Nukkuvan kämpän jo uupumus peittää. kertosäe

      • "Pakkanen kairalla paukkaa ja ruskaa
      • Kuorsaus täynnä on elämän tuskaa
      • "Hiluvilu vei ja halituli hai
      • se on sellainen jätkällä lauantai."

      Alanko-Kahiluoto - Tynkkynen - Turunen - Brax
      • Kell' onni on, se onnen kätkeköön.
      • kell' aarre on, seaarteen peittäköön,
      • ja olkoon onnellinen onnestaan
      • ja rikas riemustansa yksin vaan.

      • Ei onni kärsi katseit' ihmisten.
      • Kell' onni on, se käyköön korpehen
      • ja eläköön hiljaa, hiljaa vaan
      • ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
      Palm - Räsänen - Urpilainen - Huovinen

      Juhannussaunan jälkeen kylpijä ottaa vihdan mukaansa
      ja kiipeää saunanharjalle. Kylpijä näkee tulevan puolisonsa.

      Katainen - Mustajärvi - Tuppurainen - Anttila - Katainen

      Kun juoksee alasti saunasta tullessa ruisvainion ojaan,
      niin yhdeksännessä ojassa morsian vastaan tulee.


      Eduskunnan naiset tekee juhannustaikoja - Kyllönen -  Räsänen - Katainen - Ruohonen-Lerner - Katainen - Tuomioja

      Tavallista oli, että kuuntelu tapahtui tuossa 12 aikaan yöllä.
      Ei vain nähnyt vaan myös kuuli sulhasensa kulkevan ohi.
      Jos katolla istuja kuulee soittoa,pian on häät
      lautojen läiskettä, tuli pian kuolema.


      Kolmen tien risteyksessä alaston lakaisija näki sulhasensa haamun.

      Juhannusaattona puettiin parhaat vaattet päälle, joelle mennessä riisuttiin,
      kasvojen pestyä näki sulhasen vastarannalla. 
      (Minun nuoruudessa taiantekijät viettiin suljetulle osastolle koko iäksi.)


      Arhinmäki - Soukola - Lehtomäki - Väätäinen - Mattila - Pekkarinen
      • Mimmi on niin pulska likka, toista ei oo vertaa
      • Mimmin kyökissä naapurissa kävin monta kertaa.
      • Mimmi keitti korviketta ja se kahvilta maistui.
      • Haastellessamme, leivinuunissa pullat mustiksi paistui.
      • Kun loisti yli lahden kuutamo elokuun
      • ja me istuimme kahden, unohdimme kaiken muun.
      • Sitten mentiin Mimmin kanssa aamutuimaan uimaan
      • Aa-aa, aa-aa, aa-amutuimaan uimaan

      • Mimmin muhkeet muotoviivat sai mun tunteeni soimaan
      • Kahlatessamme kaislikossa puli-puli-pulikoimaan.
      • Mimmi ui vain käsipohjaa, minä koiraa huiskin
      • Mimmi kirkui, kun hänen päälleen vähän vettä ruiskin.

      • Aurinko oli noussut lämmin jo oli niin
      • kun sitten uimahousut lepikossa kuivattiin.
      • Noita hetkiä muistellessa ihan päätäni huimaa
      • Aa-aa, aa-aa, aa-aamutuimaan.
      Saarakkala - Rantakangas - Urpilainen - Myller

      Erinomaista lemmenjuomaa saa, kun polttaa sammakon uunissa ettei kuule sen vinkunaa.
      Kokoaa luut ja jauhaa hienoksi, sitten syöttää tai juottaa naiselle, jonka haluaa suostuvan itseensä.


      Anttila - Räsänen - Pekkarinen - Tiainen - Haavisto

      Naisen saa rakastumaan itseensä, kun ottaa sukupuolikarvoja, pienentää ja sitten syöttää naiselle vehnäleivässä tai karamellissä.


      Jääskeläinen - Kärnä - Männistö - Sankelo - Haavisto - Turunen
      • Oletteko käyneet Ellin boksissa toisella linjalla
      • ei puuteria ollut poskilla, oli varsi kuin liljalla
      • ja hänen tummanpunaiset huulensa ne hurmasivat mun
      • ja ne hurmaa huumaa juovuttaa ja tunteita kuohuttaa.

      • Oli boksissa vieraita paljonkin mutta Elli oli ihanin
      • hän tanssimaan oli parahin, oli joukosta lihavin
      • ja hän kuiskasi heleällä äänellä tule tänne poika hoi
      • voi kuule millä äänellä nuo viulut ja banjot soi.

      • En muista sun oikeata nimeäs siksi kirjettä multa et saa
      • en muista porrasta ovea enkä paljon muutakaan
      • oi terve teille kaikille jotka boksissa riemuitsee
      • minä menneitä aikoja haikailen ja Elliä muistelen. (Tarkistin 2/8 2011 ja ilmoitin osoitteen)

      Toivakka - Räsänen - Katainen - Kärnä
      • Tuli kaikkien äänien takaa
      • yhä ihme ja ihme uus
      • ja viimeisimpänä vakaa
      • tuli hiljaisuus.
      • Sen lävitse purosen voin
      • vain aavistaa solinoin.
      • Vesi viileä on, ja puu
      • yli sen kuvastuu.
      • Puro solisee lehvien alla
      • vesi onnellinen
      • vie kuplaa kannattamalla
      • varovasti kuulto sen
      • sivu sammalen kasteinen,
      • ali puun, yli maan,
      • ohi kelloa kilkkavan haan.
      • Olen onnellinen.
      • Olen kupla muuta en.
      • Olen tyhjä muuta en
      • vaan kuvastajana
      • olen, kuuntelijana,
      • vain kupla pysyi kesti
      • ja ylisti ikuisesti.
      Skinnari - Hemmilä - Sipilä - Peltonen
      • Hauki makas kaislikossa
      • alla sinilaen
      • hautuvan kuumassa kaislikossa
      • päivää paistattaen.
      • Päivä se porotti, laine se lipla
      • laiskana makas hauki
      • niin kuin vanha uponnut ruuhi
      • toinen silmä vain auki.
      • - Tuolla on punaista ahvenen vatsaa
      • särkeä salakanpoikaa
      • mutta en viitsi evää kääntää.
      • Ystävät hyvästi voikaa!
      • Ystäväkullat, rakastan teitä
      • saatte jos huovata soutaa
      • tänään tämän ihana illan tähden!
      • Voi tätä päivää ja poutaa!
      • Särjet ne katseli tyhmin silmin
      • laiskana keinui hauki
      • suloisen kuumassa ruohon rinnassa
      • toinen silmä vain auki.
      Uotila  - Räsänen - Urpilainen - Haavisto - Huovinen
      • Piäni polku metsän halki viä
      • alle korpikuusien.
      • Mulle ollut on se onnen tie kesäöisten retkien.
      • Siellä ennen ain virtasi kirkas,
      • kuudan loisti ja pulputti niin
      • lähde kaunis tuo, siinsi kaukaa virran vuo.

      • Niinpä ennen etäs sitten nyt
      • kaikkialla vaanitaan.
      • Aikain mennenkaikk' on kääntynyt,
      • suru päähän nousee vaan.
      • Pakko jälleen on laitteita siirtää
      • evakuoitava kaikki on taas
      • Korpimaata riittää vieläkin
      • onni oottaa sielläkin.

      • Pieni polku mettän halki vie
      • aina kauemmas se käy.
      • Mulla ollu onnea taas lie,
      • esivaltaa täällä ei näy
      • tässä istun mä kuutamon kanssa,
      • oma kuutamo harvalla on.
      • Korpikuusi kuiskii kynelöin
      • mulle aamuin illoin öin.
      Tynkkynen - Sipilä - Tiilikainen Loput voisi olla Kataisen rooleja, mutta jospa ensi torstaina olisi ministereitä enemmän paikalla. Ohi meni se torstai, mutta 5.6.2014 täydennän loput roolit. - Heikkilä
      • Kuten huomaat, Lindblad, tänään jo lehmänkielot kukkivat
      • ja pihlajat ja pihlajat,
      • joten soita Lindblad soita sävelet riemukkaat
      • joten Lindblad anna tulla, ota oktaavia alempaa
      • ala hilpeästi lurittaa, hei, harmoharmonikan
      • vedä palkeita minkäs saat soita kulkurinvalssi, 
      • joten soita veisu iloinen, joten soita linnoissa kreivien
      • kuten huomaat Lindblad tänään on tunnelmalliset häät.
      • Joten Lindblad anna tulla, noin nyt tanssii linnoissaan
      • ota bassoa metsän huminaan
      • ota fortea Lindblad piano
      • on morsian kruunattu pää.
      • Joten kukkivat lehmänkielot ja pihlajat, on juhannus
      • miten traagillinen rakkaus on leimahtanut 
      • Lindblad sinun rintaas polttavaan
      • joten veisus Lindblad loppuu
      • joten pane vierees soittopelis siis 
      • lyö sulku tyhjiis unalmiis
      • nyt on murheellinen ehtoo
      • mene pirttiis nukkumaan.


      Soini - Urpilainen - Katainen- - Katainen
      • Tämäkin kuten äskeinen laulu
      • on laulu Lindbladin
      • Hän menee järvelle kerran
      • käy kokemassa merran
      • Saa hauen ja kaksikin
      • ja kävelee niitusta rantaan
      • hän haukia vitsassa kantaa
      • oi aamu sunnuntai!

      • Oi aamua! Lindblad kulkee
      • Miten kaislikko tuoksuukaan!
      • Hän astuu kiven ääreen 
      • ja uppoaa puolisääreen
      • ja jatkaa vaellustaan
      • ja saapas litkuu ja lotkuu
      • ja Lindbladin lanne notkuu-
      • oi aamu sunnuntain!

      • Oi aamu pellon luona
      • on pehko tuomien-
      • on haju huumaavainen
      • oi kauneus kaikki mainen
      • on kauneus kaikki mainen
      • on yllä pehkon sen!
      • Nyt Lindblad tertun taittaa
      • ja rinnan koreaks laittaa-
      • oi aamu sunnuntain.

      • Oi aamua Lindbladin terttu
      • on aivan suloinen.
      • Ei kertoa voi kieli
      • miten hyvä on Lindbladin mieli!
      • Hän kulkee laulaen
      • yli pehmeän ruohomaton.
      • Oi onni kuvamaton!
      • Oi aamua sunnuntain.


      Vehviläinen - Sipilä - Tiilikainen - Koskinen
      • Muistatko vielä illan, oi, tyttö armas kun sinut näin.
      • Muistatko kauniin virran ja pienen sillan, mun ystäväin.
      • Sillalla sä seisoit veteen katsellen,
      • venhe pitkin virtaa kulki hiljalleen.
      • Sulle tyttö armas silloin lauloin näin.

      • Oi, Alaskan sä tyttö tumma, kuin Pohjan yö sun silmäs hurmaa.
      • Vaikk' minne maailmassa kuljenkaan sua muistan mä vaan.

      • "Oi, Alaskan sä tyttö tumma,
      • kuin Pohjan yö sun silmäs hurmaa.
      • Sä olet neito kauniin, kylmän Pohjolan
      • sua kaipaan vain." x2




      Paasio - Gustafson - Urpilainen - Heikkilä
      • Veri vetää, järki on vastainen mutta myönnyn käyköön niin
      • Minä hommaan jostakin sormuksen ja menennään naimisiin
      • Me ostamme osakehuoneuston, ne ovat halpoja nykyisin
      • Näät etelän puoleen akkuna on, näät pienen alkovin
      • Ei hätiä mitiä kunhan vaan minut kyyhkyksi kesytät
      • Me arkeen auomme sunnuntain joss' on ilot hempeät
      • Runovärssyjä pannussa paistellaan ja kahviksi keitetään
      • Ja me laakerinlehtiä paiskataan joka soppaan kitkerään
      • Minä olen Eerikka-kuningas sinä Kaarinani mun, kun tahdot käyköön niin
      • Oi kotinen kananen kultainen minä halailen sun polvias ja syliis unohdun
      • Hoi, pappi mustatakkinen, me mennään naimisiin.
      Vehviläinen - Tolvanen - Rehula - Koskinen
      • Silmät tummat niin kuin syksyinen yö
      • koskaan rauhaa mulle ei suo
      • Vaikka kuljen ääriin maailmojen
      • näen aina silmäs nuo.

      • Ne täynnä kyyneleitä katsoi syyttäen
      • mä niitä koskaan unhoittaa voi en.

      • Silmät tummat niin kuin syksyinen yö
      • aina seuraa sielussain.
      Kiviniemi - Gustafson - Katainen - Leppä
      • Minä metsän polkuja kuljen
      • kesäillalla aatteissain
      • ja riemusta rintani paisuu
      • ja mä laulelen, laulelen vaan.
      • (Pieni polku metsän halki vie)
      • Tuolla metsässä vaaran alla
      • (lähde kaunis, Tippalähde tuo)
      • oli kummia äskettäin
      • niin vienoa ihmeelistä
      • all' lehvien vehreäin!
      • Minä miekkonen sen vain tiedän
      • minä vain sekä muuan muu
      • ja lehden lempivä kerttu
      • ja tuoksuva tuomipuu 
      • (niin ol' ennen, entä sitten nyt?)


      Soini - Rauhala - Tolppanen - Koskinen
      • Kaiu, kaiu, lauluni
      • kaiu korkealle
      • aamu koittaa aalto käy jo
      • rannan raiden alle.

      • Nuku nuori sydämein
      • nuku nuorta unta
      • katso kuinka havajaa 
      • koko luomakunta.

      • Lennä, lennä lempeni
      • lennä poikki vuorten
      • ei ne estä vuoretkaan 
      • lempimistä nuorten.


      Nylund på svenska - Urpilainen - Katainen - Arhinmäki
      • Iitin Tiltu, se nätti likka, pani pani poikia hyppäämään.
        "Silmillänsä kun sirkutteli, niin rupeshan ne sällit tykkäämään." x2

      • Sepänsälli se opin oli käynyt Saimaan kanavalla vaan,
      • "siell' oli tyttöjen sydämiä totutellut takomaan." x2
      •  
      • Sälli se söi sen silakan ja leivän ja tiun, tiun, tiun kananmunia.
      • "ja Tiltu se silloin aitassansa näki rakkauden unia." x2 

      • Sälli se antoi Tiltullensa rakkauden kukkaset.
      • "Tiltu se antoi sällilensä koirankarvarukkaset." x2

      • Iitin Tiltu se kosken sillalla pureskeli pitken juuria,
      • "kun ei tullut poikia pieniä eikä suuria." x2

      • Iitin Tiltu se nätti likka, pani pani poikia hyppäämään.
      • "Silmillänsä kun sirkutteli, niin rupeshan ne sällit tykkäämään." x2


        Urpilainen - Myllykoski - Kataja - Ihalainen!!!! 5.6.2014 oli matkoilla.
        • Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
        • maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
        • Tuot' olen aatellut ma useasti,
        • kun katson kansan tämän vaiheisiin.
        •  
        • Miksi meillä kaikki kaunis tahtoo kuolla 
        • ja suuri surkastua alhaiseen?
        • Miksi meillä niin on monta mielipuolta?
        • Miksi vähän käyttäjiä kanteleen?


        Kalli - Gustafson - Katainen - punapukuinen nainen kysyy, mökkikaupat Ruotsissa keskeytti kyselytunnin.
        • Puusepät sangen tärkeät
        • on yhteiskunnassa
        • ei yksin maailmassa
        • vaan myöskin taivaassa
        • ei mitään voida aikaansaada ilman heittiä
        • sen tahdon tässä todistella
        • ilman leikkiä.
        •  
        • Puusepän vaimo voipi olla onnellinen
        • vapaana huolistaan
        • nauttia oonestaan.
        • Häll' lastuja ja roskia on aina kotona
        • ei kahvipuita tarvis mennä kaukaa hakemaan
        • vaan rouva jos ei lasta saa
        • surrur se puusta sorvataan.
        • Ei se itke eikä telmikään
        • eikä tahraa papan pöksyjä.

        • Kun sallimus sun kutsuupi
        • pois täältä päältä maan.
        • sinä vaivut kuolemaan
        • matkustat manalaan.
        • Äl' luule että kelpaat sinne arkikamppeissa
        • leveissä sarkahousuissa.
        • Puuseppää sillointarvitaan
        • matkalee miestä laittamaan.
        • Laudoista takki pääle vaan
        • niin sitten kelpaat manalaan.
        Orpo - Kiljunen - Niikko - Koskinen
        • Laula lintunen lehvältäs
        • mulle laulusi lempein
        • hienoin, herkin ja hellimpäs
        • helkaheileistä hempein!
        • Miksi murheinen? Laulu on 
        • lapsi taivahan auringon
        • niin kuin valkea varjoton
        • yö on Pohjolan mailla.

        • Helkä, haaveeni, haudastas
        • vielä virtesi ankein
        • että kukkisi kummullain
        • virpi viitani sankein!
        • Miksi murheinen? Mulle syys
        • on sun leikkisi lemmettyys
        • kun sa kutsut mun syleilyys -
        • kuolen laineiden lailla.


        Ojala - Nikko - Vapaavuori - Ihalainen

        Kesäillan valssi


        Tuupainen - Urpilainen - Östman - Lintilä

        Romanssi?


        Loput - Urpilainen, Haavisto, Henrikson, Rehula - Urpilainen, Uotila, Katainen - Katainen estää Stubbille esitetyn kysymyksen hallituspohjasta. Pääministerin ja kokoomuksen puheenjohtajakisa käynnissä. Kuka valitaan kolmesta; Stubb, Vapaavuori, Risikko. Ihan sama, mikään ei muutu kuin huonommaksi.
        sujuvasti kuuntelevat
        äänestävät luottamuksesta.
        Kaksi erotetaan eduskuntaryhmästä.
        Onneksi saan olla yksin omaa mielipuolta Uuteen vuoteen
        Sitten kuulen Totuudesta, klassikkona.

        Pekka Ravi puhemiehenä, viittomakieliset tulkit Jari Korkki ja Taina Särkiniemi. 

        Vuosi sitten kesä oli parempi ja tulevaisuuden näkymät valoisammat. Perästä kuuluu, sanoo torventekijä. 

        Pekka Ravi puhemies,  Novosti uutta, ennen juhannusta 2013. 

        Eero Heinäluoma puhemies 2014. 
        Mihinkä Katainen ja Urpilainen on kutsuttu huippuna? Niinistö osallistuu keskusteluun Ukrainan tilanteesta. Haglund epäillee, ettei kutsua tule Nato-kammariin. Eikä se olisi ihme, jatkosodassa Suomi ilmoitti kuuluvansa Amerikan etupiiriin ja jäi taistelemaan yksin tai viimeiseen mieheen. Niin kauan sotaa jatkettiin, kunnes tykinruoka loppui. 
        Näin punaiselta en minä ole näyttänyt ennen kuin hyydyin lähtöruutuun Räikkösen kanssa ferrarinpunaisissa. Schumi maannut koomassa jo ½ vuotta. Surullista, onhan hän ollut minun idolini kieltäytyessään vastaamasta toimittajien kysymyksiin.
        - Miltä nyt voitto tuntuu? On sopimatonta hehkuttaa voittoa, kun kaveri kuoli samassa kilpailussa.

        Milloinka meillä opitaan olemaan hiljaa, kun kaikilla ei mene hyvin. Harakat saavat konsertoida siantappopäivänä tappaisten toivossa. Erehtyivät vain nauramaan hautausmaalla äidin avonaisen haudan ääressä. 
        Omaishoidossa räkätystä on riittänyt vuodesta 1993 lähtien. Se osataan kunnassa, eduskunnassa, taloyhtiössä ym:ssa, etc.  

        Mitä vuosi tuonee tullessaan, sen näkee juhannuksena 2015.

          Ei kommentteja: