En välitä, jos Munkkiklubilla on vähän hämminkiä. Tiedän, että minua viedään. Kaksi vuotta olen kulkenut joka rapun kahteen kertaan, kun polvi on ollut jäykkä. Tänään juoksin rappuja ylös. Olin menossa Tupailtaan. Vanhat muistot heräsivät.
Kun polvi oli jäykkä ja hissi epäkunnossa, oli kuudenteen kerrokseen kapuaminen tuskien taival. Soitin huoltoyhtiöön hissin korjauksesta. Se kestää. Olen pulassa.
- Meiltä voit tilata kantajan. Otatko mustan vai valkoisen?
- Ehdottomasti mustan, sillä valkoinen mies ei kanna.
Toisen kerran seisoin hissin oven takana, kun korjaajat olivat poistumassa viikonlopunviettoon. Hissi pysyi paikallaan. Joskus ensi viikolla palataan asiaan. Seison tässä siihen asti, mutta minulle on luvattu kantaja seisokin ajaksi. Silloin vanhempi miehistä heltyi ja sanoi:
- Saadaanhan sinut hissillä ylös. Niin olin viikonlopun yli neljän seinän sisällä. Kaikenlaiset ajatukset onnettomuuden sattuessa risteilivät mielessä. Mutta mitään ei sattunut.
Olen oppinut lentämään unessa. Painajaiset loppuivat, kun lentoharjoitukset päättyivät onnistuneeseen laskeutumiseen odottajien levittämän sanomalehden päälle. Nyt on sanomalehden vuoro kertoa viimeisen tutkinnon suorittamisesta. Näyttökansiota en koonnut pöytälaatikkoa varten. Se on elämäntarinan sisällysluettelo, joka pitää täydentää siihen liittyvillä tarinoilla tietoyhteiskunnasta tarinayhteiskuntaan, josta ei yhteiskunnallisuutta puutu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti